Info

Isoäitini kirjoitti aikanaan matkakokemuksia muistivihkoon ja hänen kuolemansa jälkeen olen miettinyt tämän vihkon sisältöä paljon. Vihkossa on kauniilla käsialalla kerrottu elävään tapaan kohtaamisesta Matti Nykäsen kanssa Miamin hotellissa 90-luvulla sekä moninaisista muista ryhmämatkojen kommelluksista. En tiedä, kirjoittiko isoäiti päiväkirjaa matkoiltaan omien muistojensa tähden vai säilyttääkseen kertomuksia myös muille jaettavaksi, mutta olen onnellinen pystyessäni kokemaan nämä tapahtumat hänen kirjoituksiensa avulla. Siksi myös minä haluan kirjoittaa. Haluan kirjoittaa, jotta muistaisin jokaisen kohteen ja kokemuksen niin, etteivät ne vain sulautuisi toisiinsa yhtenäiseksi massaksi. Voi olla, että tänään kirjoitan matkailusta ja jostain muusta huomenna. Kirjoitan ensisijaisesti itseäni varten, mutta toivon myös muiden hyötyvän vinkeistä ja sisällöstä.

Rakastan valokuvaamista ja kännykkäni muistikapasiteetti onkin jatkuvasti äärirajoilla, koska en malta poistaa niitä kaikkein epäonnistuneimpiakaan otoksia. Kännykkä ja kamera ovat täynnä erilaisia matkakuvia, joilla jokaisella on oma tarinansa, mutta tarinat kuvin takana unohtuvat helposti kun keskittyminen on arjessa ja uusien suunnitelmien luomisessa. Ajatus blogin kirjoittamiseen lähti erityisesti valokuvauksen kautta ja vaikka sillä saralla riittää vielä opittavaa, kuten myös WordPressistä ja kuvanmuokkauksesta, niin uskon vakaasti, että harjoittelu tekee tässäkin tapauksessa mestarin.

Matkustelun lisäksi suhtaudun intohimoisesti ruokaan ja viineihin, jotka tuntuvatkin vievän merkittävän osan ajattelukapasiteetista päivän aikana. Lisäksi mielenkiinnon kohteisiin lukeutuu kaikkea meikeistä ja muodista aina filosofiaan sekä kasvatustieteisiin asti. Jonkinnäköinen kohtuus kuitenkin aihepiirin rajaamisessa, joten mitään ontologisia teorioita en ala täällä(kään) ruotimaan!

Instagramissa saa mieluusti laittaa viestiä @johannnanv tai sähköpostilla contact@johannavilhelmiina.fi 😊