Georgia,  Matkustelu

What happens in Georgia, stays in Georgia – viinifriikin unelma.

Koska olemme ystäväni kanssa aikamoisia viinifriikkejä, niin tietenkin tämä osuus korostui tällä reissulla viiden eri viinitilan muodossa. Rehellisyyden nimissä näistä kolme oli viinivalmistamoa ja yksi pienempi perhetila, jonka tarhat sijaitsivat kauempana, joten vain yhdet varsinaiset tarhat näimme, mutta sanotaanko näin että georgialainen viinikulttuuri ja viininteon prosessi tulivat erittäin tutuksi. Tässä kohtaa joku saattaa ihmetellä, että tuleeko Georgiasta tosiaan viiniä ja mikä tärkeämpää, hyvää viiniä? Todellakin. Itseasiassa on perusteita olettaa, että viinin valmistus on aikanaan alkanut nimenomaan Kaukasukselta. Georgia taas eroaa nykyään naapurimaistaan poikkeuksellisen monipuolisella ja omalaatuisella viinituotannollaan. Suurin osa viinistä viljellään Kakhetin alueella, joka jakaantuu omiin pienempiin ala-alueisiinsa, joilla meilläkin oli kunnia vierailla.

Viinituottajia löytyy jättimäisistä kansainväliseen tuotantoon panostavista firmoista aina pieniin perhetuottajiin, jotka voivat tehdä viiniä lähinnä omaksi ja naapureiden iloksi. Veikkaan, että maaseudun tuntumassa ei juhlaviiniä tarvitse hakea marketista, vaan kylästä löytyy jonkun omaa. Ainakin näillä alueilla, joilla viinintuotanto suorastaan kukoistaa. Rypälelajikkeita on omasta takaa monia satoja, mutta eniten käytössä on punainen Saperavi. Valkoviineistä Rkatsiteliin, Mtsvaneen ja Kisiin törmää useiten.

Kohta asiaan, mutta aamu alkaa aamupalalla Hotel Flowerin näköalaterassilla, ah! Näyttääpä säälittävältä, mutta nuo tomaatit ja kurkut olivat ihanan makuisia leivän päällä. Tarjolla oli myös erilaisia vaihtuvia lisukesalaatteja.

Churchkheloita näytillä kepinnokassa, viinirypäleistä puristettu ulkokuori pitää sisällään erilaisia pähkinöitä. Molemmat tuotteet ovat Georgiassa hyvin omavaraisia ja churchkhela on parhaimmillaan tehtynä ja nautittuna heti sadonkorjuun jälkeen.

Sitten varsinaiseen aiheeseen eli viinipulloja jonossa kohti täyttöä. Valmistamo numero ykkönen Tbilisissä. (Tarkemmat tiedot näistä valmistamoista saat laittamalla minulle viestiä instagramissa)

Tässä taas valmistamo numero kakkosella kuohuviinipullot matkaamassa seuraavaan käsittelyyn ja taustalla rouvat ottavat työpäivän lunkisti. Useimmat rouvat ovat olleet yrityksen leivissä Neuvostoliiton ajoista asti, jolloin tämäkin yritys tuotti mielettömät määrät (makeahkoa) kuohuviiniä kotimaan markkinoille. Edelleen venäläisille menee suurin osa valmistetusta tuotannosta ja erityisesti makeampi sortti. Tässä yrityksessä oltiin haluttu omistajanvaihdoksen koittaessa säilyttää vanhat työntekijät, mahtavaa!

Viinivalmistamo 2: “Collection”-huone sisälsi muutaman pullon jokaista lähivuosina tuotettua erää. Täältä on helppo napata pullo vertailuun, jos tulee reklamaatiota näistä myydyistä eristä. Viiniä viedään eri kuljetusvälinein niin lähimaihin kuin Japaniin ja Yhdysvaltoihin, joten myös matkalla voi sattua kaikenlaista. Tämä huone on heidän vakuutuksensa.

Viinivalmistamo numero kolmosella oli ruuhkaa jonoksi asti, täältä ei jäänyt käteen maatamullistavia viiniknoppeja tai makumuistoja, mutta ihan hauska reissu.

Viinivalmistamo numero nelosella olisi viihtynyt pidempäänkin, täältä ovat myös edellisen postauksen uima-allaskuvat. Kuvassa näkyy kvevri-tynnyreiden kannet ja maan alle jäävät itse astiat, joiden koko vaihteli muutamasta sadasta litrasta aina 4000 litraan asti. Hyllyillä anonyymejä pulloja, joiden sisällön tietänee vain viinimaestro itse.

Viinivalmistamo numero vitosella taas oli erittäin perinteinen (sekä pienimuotoinen) meininki ja tässä näkyy kvevrin puhdistamiseen käytetty harja. Tämä homma ei sovi klaustrofobisille, sillä harjan kanssa hypätään sisään astiaan ja puhdistetaan kverit sisältäpäin.

Monessa Tbilisin viinimyymälässä (tai oikeastaan kaikissa niistä) oli tarjolla maistiaisia, joita emme kuitenkaan jaksaneet edes sen tarkemmin himoita, koska viiniyliannostus oli muutenkin taattu. Eräässä kaupassa myyjä kaateli asiakaspalvelun lomassa omaan lasiinsa täydennystä ja siellä ei meille kyllä mitään tarjottukaan, vaikka ihan hyvät summat kulutettiin myyjän suosituksiin. Lähiaikoina selviää, miten onnistuneisiin sellaisiin. Toisessa kaupassa meille suorastaan tyrkytettiin maistiaisia ja ystäväni saikin lasiinsa tyylikästä roseeviiniä, jota itsekin pyysin saada maistaa. Myyjän mielestä minulle sopisi kuitenkin paremmin tuju ja maustamaton chacha, jota hän kaatoi shottilasin täydeltä ja ojensi innostuneena minulle. Kehoitti vetämään kerralla alas. Onneksi toinen asiakas vaati palvelua samalla hetkellä ja pääsin livauttamaan lasin puolitäytenä takaisin.

Mitenköhän kävisi Suomessa avattujen maisteluviinien ja tyhjän terassin?

Tämä kauppa oli ulkonäöllisesti ihana kalanruotolattiaa myöden, mutta palvelu oli vähän aggressiivista. Lisäksi meille tarjottiin koko ajan vain niitä makeimpia (ja edullisimpia?) tuotteita, joiden ymmärrän olevan hyvin suosittuja erityisesti venäläisten keskuudessa, mutta kun edes pyytämällä ei näytetty mitään sopivampaa, niin siirryimme seuraavaan kauppaan. Niitä onneksi riitti. Myös ruokakaupassa oli monta myyjää auttamassa viinien kanssa, mutta en koe saaneeni sieltä kovinkaan erikoisia vinkkejä, osittain varmasti englannin kielen taitavien myyjien puutten takia. Kysyin yhden tietyn tuottajan viinejä, mutta minulle vastattiin ettei siellä myydä sellaisia viinejä, vain näitä alle 20 prosenttisia. En tiedä mikä kommunikaatiovirhe tässä kävi, mutta etsimäni viini löytyi seuraavasta kioskista ja ihan normaalivahvuisena 😀

Tämä viinitila kakkosen eli kuohuviinituottajan aulasta. Aika prameaa.

Kuohuviinimaestro testaamassa laatua yhdestä tankistaan.

Tähän voisi olla kiva istahtaa koti-Alkossakin valintaa pohtimaan. Oikeasti kuitenkin ehkä enemmän koristetta silmille, ei noissa voi olla mukava istua.

Viinivalmistamo nelosen tankkeja, joiden sisällä valmistuu varmasti jotain herkullista tämän vuoden sadosta. Tässä kohtaa vuotta tuote muistuttaa vielä tuhtia mehua.

Tekniikaltaan perinteinen ja georgialainen viini eroavat myöskin merkittävästi. Viiniä tehdään myös perinteisellä “eurooppalaisella” menetelmällä, mutta erityisen ylpeitä georgialaiset ovat kvevri-viineistään. Kvevri on savitynnyri, joka upotetaan maahan ja täytetään sadonkorjuun viinirypäleillä rankoineen päivineen. Tämä tarkoittaa, että kvevrissä on mukana myös rypäleen kuoret ja siemenet. Tämä tuo viinille tanniinia, joka taas suojelee viiniä turhalta hapettumiselta, jolle savitynnyri sen auttamatta altistaa. Kvevrit ovat upotettuna maahan ja tiivis kansi päällystetään vielä maa-aineksella. Kvevrissä viini viihtyy noin puoli vuotta, jonka jälkeen se suodatetaan ja jatkokypsytellään. Lopputuloksena on valkoviinien tapauksessa niin sanottua “oranssia viiniä”. Rypäleiden kuoret nimittäin tekevät väristä oranssihtavaa. Punaviinin puolella vaikutukset eivät ole yhtä huomattavia, mutta maku on maanläheinen ja persoonallinen.

Kvevri-menetelmä on päässyt UNESCOn aineettomien kulttuuriperintöjen listaan ja täysin ansaitusti. Kun menetelmään yhdistetään georgialaiset paikallisrypäleet sekä viinintekijän rakkaus viinintekoa kohtaan, syntyy ainutlaatuisia ja toinen toistaan yllätyksellisempiä lopputuloksia. Lisäksi luonnonmukaisuus ja luonnon kunnioittaminen heijastuu myös viineihin, joita käsitellään mahdollisimman vähän. Alkuviinejä löytyy meiltä Suomestakin, mutta Georgiassa niihin suorastaan hukkuu (kirjaimellisesti, jos kvevriin putoaa liiallisen maistelun seurauksena)!

Ylempää löytyy kuva kvevreistä maan alla, tässä kuvassa isoin kvevri oli löytö viinitilan pihalla tehdyissä kaivauksissa ja pari sataa vuotta vanha. Pienemmät olivat koriste-kvevrejä.

Kaupasta löytyi muovinen pikkukvevri, sisällään jotain pöytäviiniä rypäleenään Rkatsiteli. Pakko oli ostaa silti tuliaisiksi (itselle, kröhöm). Toisaalta juuri samanlainen pöytäviini ihastutti Kahvila Leilassa alle 2e lasihintaan, joten ei tässä kannata esittää fiinimpää kuin oikeasti on! 😀

Kuohuviinipulloja odottamassa etikettiä ja huppua päälleen. Oikeasti olisin halunnut kuvata tuota takana näkyvää mosaiikkia.

Uskoisitko, että täällä sisällä on viinivalmistamo? Ainakaan meidän taksikuski ei uskonut.

Taattua tehdasidylliä ja tunnelmaa menneiltä vuosikymmeniltä.

Ai että, onneksi sisällä tunnelma on täysin eri.

Viinivalmistamo numero ykkösellä, josta edellisetkin kuvat ovat, kypsyteltiin punaviinejä ranskalaisessa tammessa. Paikallinen tammi on liian ärtsyä. Korkit tulevat pääsääntöisesti Portugalista.

Ruoan kanssa Georgiassa kuulemma juodaan aina valkoviiniä, erityisesti supra-tilanteessa eli juhlassa. Supra on georgialaisten ruokajuhla, johon sisältyy keskeisellä tavalla niin maljamestari (tamada) ja ilmesesti tamadan vaatimuksiin kuuluu kyky nauttia suuria määriä alkoholia ja samalla säilyttää kyky tuottaa retorisesti ansioituneita puheita lähes tauotta. Oppaamme mukaan tyypillisesti ensimmäinen maljapuhe on aina osoitettu Jumalalle. Myös muut kuin tamadat voivat pitää puheita supran aikana. Pääsimme nauttimaan pienimuotoisesta supra-tilanteesta retkipäivän päätteeksi paikallisella perheviinitilalla takkatulen ääressä ja viinintekijä piti meille kolmelle muulle (minä, ystäväni ja oppaamme) kauniita puheita georgiaksi, joita oppaamme yritti ahkerasti meille kääntää. Myös minä sain kunnian pitää maljapuheen, vaikka en varmasti täyttänyt edellämainittuja vaatimuksia! 😀

Viinitila vitonen, jossa valkosipulit ja maissit kuuluivat tuotantoon viinin lisäksi. Tämä oli pieni perhetila, jossa viinit menevät kaikki lähelle. Muilla viinitiloilla oli enemmän tai vähemmän kansainvälisiä kauppakumppaneita.

Viinintekoon ja kvevrien putsaamiseen tarvittavaa välineistöä.

Entisaikaan tällä muussattiin rypäleitä.

Jossain kohtaa iltaa esille kaivettiin taas paikallista vaatetusta ja löysinkin itseni jonkin sorttisen ainakin 100 kiloa painavan lampaannahkaryijyn alta ja tikari tietenkin iskettiin käteen takanreunukselta. Välissä juteltiin perheestä, kulttuurista ja Suomen alkoholikulttuurista (näillä tarinoilla saatiinkin hämmennettyä useampaa viinien parissa työskennellyttä tällä reissulla). Opas kävi aina välillä tupakalla ja talon isäntä pakeni perässä, koska meillä ei ollut yhteistä kieltä epämääräisen viittomisen lisäksi. Koko päivä oli jollain tavalla niin kummallisen absurdi, että saimme järjettömät nauruhepulit jäädessämme hetkeksi keskenämme ja opas huuteli ovesta huvittuneena “are you okay?”.

Reissun paras illallinen, erityisesti tunnelma oli kohdillaan.

Ruokapöydässä tarjolla oli erilaisia kasvisruokia, joissa lähes kaikissa maistui runsas valkosipuli ja tuoreet mausteet. Lihat valmistuivat pihalla grillissä, jonka äärellä viinintekijän äiti kokkasi meille herkkuja. Yleensä nainen tekee kuulemma ruoan, mutta ei ikinä Kinkhaleja (eli paikallisia täytettyjä taikinanyyttejää). Näitä ei meidän pöydästä tällä kertaa löytynyt, mutta lämmin leipä ja sulguni-juustotäytteinen khachapuri täydensivät muutenkin runsaan aterian. Juomaksi tietenkin tilan omaa viiniä ja chachaa. Saimme myös maistaa suoraan tankista uuden sadon viiniä eli paikallista Beaujolais Nouveauta ennen aikojaan 🙂 Jännä huomata kuinka tämä nuori rypälemehu värjäsi kaiken (mukaan lukien varmasti oman naaman) tumman punaiseksi runsaalla pigmentillään.

Viinintekijä kertoi meille myös paljon omasta viinifilosofiastaan ja oli aivan mielettömän mielenkiintoista kuulla kuinka hän on yksi harvoja biodynaamisesti viljeleviä paikallisia ja hän tutustutti meidät myös perinteisiin georgialaisiin viininteon välineisiin. Kvevrin tuotosten suodatuksen jälkeen luonnollisesti itse viinin lisäksi jää rypälemassa, josta georgialaiset tekevät chachaa (suomeksi näköjään tšatša) eli rypälepohjaista brandyä tai paikallista versiota italialaisten grapasta. Kyselin minkälaisessa astiassa sitä valmistetaan ja kuulemma viinintekijällä ei itsellään sellaista ole, mutta hän kiirehtikin naapuritaloon, jonne pääsimme tutkailemaan chachan tekoa in action. Myöhemmin illalla maistelimme naapurin autotallissa tuoretta (ja todella tujua) chachaa suoraan hanasta lämpimänä. Chacha on yllättävän lempeää ja pehmeää verrattuna maistamiini grappoihin.

Sieltä sitä tuoretta chachaa illan päätteeksi. “What happens in Georgia, stays in Georgia”, selitteli opas kun täyttä lasia meille ojensi.

Erityisesti tuo illallinen on jäänyt hyvin mieleen, vaikka muutkin ruokailuhetket olivat enemmän tai vähemmän mielenkiintoisia. Yhdessä vuoristokahvilassa kahvilan omistaja yhtäkkiä halusi ensin ehdottomasti itse pukea päälle kansallisasun ja esitellä sitä meille, mutta ei sitten mahtunutkaan siihen itse. Tämän jälkeen hän halusi pukea sen ystäväni päälle hattuineen päivineen ja odotti ilmeisesti jonkinlaista tanssiesitystä, mutta siihen tilanne ei kyllä eskaloitunut.

Yhtenä iltana jouduimme juoksuttamaan kahdeksaa työntekijää Schuchmann-ravintolassa, koska olimme illan ainoat asiakkaat. Tämä johtui varmasti ravintolan vaikeahkosta sijainnista museorakennuksen kellarissa ja mitään opasteita ei luonnollisesti ollut. Tilanne oli kaikinpuolin hämmentävä, koska saimme vielä jostain syystä illan päätteeksi viinit ilmaiseksi tai siis complimentarynä. Ravintola on varmasti yksi ainoita molekulaariseen ruoanlaittoon erikoistuneita ravintoloita Tbilisissä ja mukavaa vaihtelua ravintolatarjontaan. Lähtiessämme noin kello 23 aikaan, juoksivat tarjoilijat kiireellä ulos ravintolasta (kotiin?) kun olettivat ilmeisesti meidän jo kadonneen näköpiiristä 😀

Tästä alas ja oikealle sekä vielä kulman taakse. Houkuttelevan näköinen sisäänkäynti ei ole tämän ravintolan valttikortti.

Alkuruoaksi taidepläjäys, jonka päällä oleva juustosorbetti oli oma suosikkini. Tätä kotona tehdessä saattaisi olla lopputuloksena pelkkä pläjäys.

Pääruoaksi savustettu taimen granaattiomenakastikkeella.

Venäläis-ukrainalais-georgialaista ruokaa tarjoileva Kalina, jonka ruoat olivat mausteisia, mutta niin herkullisia. Aiheutettiin päänvaivaa ystävälliselle tarjoilijalle, koska emme osanneet tehdä päätöstä pitkältä listalta.

Toisessa ravintolassa meitä taas jututti selkeästi yksinäinen britti, joka halusi analysoida meille tuotuja tarjottavia noin 10 minuutin välein kurottautumalla pöydän äärelle viereiseltä sohvalta selvästi kiinnostuneena. Saimme häneltä kuitenkin hyvän ravintolavinkin, jota emme kuitenkaan pistäneet täytäntöön. Leila kahvilassa on kuulemma hyvää kurpitsakeittoa. Tämä saattaa pitää paikkansa, mutta päädyimme tilaamaan Leilassa friteerattuja kukkakaaleja ja georgialaista salaattia, joka valmistetaan taivaallisista kurkuista ja tomaateista. Itse en perusta tomaateista kotona, mutta jessus ne olivat hyviä tuolla päin maailmaa!

Oikealla ravintola Kala, jossa live Jazz toimi (meille) sisäänheittotuotteena.

Jazzin lisäksi viiniä ja dippejä, joiden seuraksi saapui vielä ihanaa kanaa ja ranskalaisia. Piti olla kevyempi illallinen, mutta niin vaan taas lähdettiin nappi tiukalla.

Ravintola Leila ja vahingossa kohdalle osunut vegelounas.

Leilassa on ihana sisustus ja kätevä sijainti vanhan kellotornin vieressä.

Viinin kanssa juustoja, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Yes, please.

Badagoni Home ravintola, jossa omat viinit esillä sekä myynnissä. Tarjoilija ei tykännyt meidän sähläyksestä (täälläkään) ja epähuomiossa tilattiin pääruoaksi kaksi jäätävän kokoista kana-annosta. Alkupalaksi oli ihania sienisipsejä, joiden suolaisesta ja rasvaisesta koostumuksesta unelmoin edelleen.

Puolisoni on ollut enemmän tai vähemmän kateellinen matkasta, sillä hänkään ei mieluusti kieltäydy hyvästä ruoasta ja juomasta sekä edullisesta hintatasosta. Saattaa siis olla, että Georgia siintää menneisyyden lisäksi myös tulevaisuudessa. Toisaalta myös Jerevan olisi mukava nähdä nyt kun Baku ja Tbilisi on jo selätetty. Wizzairin kyydissä pääsisi taas Kutaisiin ensi kesänä. Georgia onnistui hurmaamaan makumuistoillaan sekä ystävällisillä ihmisillään, mutta myös aivan liian monta ruokaa jäi maistamatta ja viinejäkin sai kotiin raahattua vain muutaman pullon verran. Matkalaukut alkoivat muistuttaa enemmän jättimäisiä betoniharkkoja kuin asioita, joita lentokoneeseen saisi ottaa mukaan, joten jätimme siivoojille kuohuviinipullot tippien lisäksi. En tiedä uskaltautuivatko niitä ikinä avaamaan tai mukaan ottamaan, mutta toivon että niille tuli käyttöä.

Onneksi Turkish Airlinesilla kilorajoitus on kuitenkin korkeampi kuin monella muulla yhtiöllä sekä saimme nauttia vielä turkkilaisesta viinistä molempiin suuntiin ilmaisten aterioiden kyytipoikana. Myönnetään kuitenkin, että takaisinpäin tullessa maistui ennemmin kokis. Turkish Airlines murjoi TAAS laukkuni riekaleiksi (viimeksi maaliskuussa) ja pienen epätoivon jälkeen sain toisen laukun Helsingin tulopalveluista korvaukseksi. Viimeksi hain korvaukset lentoyhtiöltä, mutta en kerta kaikkiaan jaksa sitä lomakerallia.

Makean ystäville on myös tarjolla herkkuja. Tämän sisällä oli marenkia ja toffeeta sekä tuhti kakkupohja.

Cuhana kuittaamassa jäähyväiset Tbilisille Istanbulin lentokentällä. Se uusi kenttä on muuten ihan hippasen enemmän miellyttävämpi kuin vanha.

Postauksesta tuli varmasti yhtä sekava kuin minusta chacha-maisteluiden jälkeen, mutta vinkkinä kuitenkin kaikille: jos pidät viinistä, matkusta Georgiaan.

14 Comments

  • Terhi

    Aika monta erilaista viinitilaa ehditte testata. Georgialaisilla viinitiloilla on kyllä kieltämättä tunnelmaa ja ah niin ihanaa ruokaa. Luultavasti minusta ei kuitenkaan tulisi kvevrinputsaajaa.

  • Esmeralda / Esmeraldan eetos

    Kylläpä tiivistit hienosti kokemuksemme ja vierailut viinitiloilla ja -valmistamoissa! Ja tosiaan otit kaikkialta hienoja kuvia. Nyt vähän harmittaa keskittymiseni lähinnä videokuvaukseen, mutta toisaalta niinkin pääsee “matkalle uudelleen”. Ehkä täytyy katsoa se vielä ennen kuin jossain välissä näpytän oman viinipostaukseni.
    Naurattaa niin tuo “niin vaan lähdettiin taas nappi tiukalla” 😀 ehdittiinköhän kertaakaan tuntea nälkää koko reissulla, kun koko ajan oltiin jossain syömässä!? Mutta, aina on tilaa jälkiruoalle ja uudelle aterialle. Etenkin, kun se on georgialaista. Olen kyllä todella samaa mieltä – jos pitää viineistä ja hyvästä ruoasta, niin Georgia on nappivalinta matkakohteeksi.

    • Johanna V.

      Videokuva tallentaa muistot aivan eri tavalla, joten en usko että kadut kuvaamista.. siis kunhan kaikki materiaali on editoitu 😀 Tuskin tunnen nälkää tai janoa vieläkään! :DD

  • Anna | Tämä matka -blogi

    Georgia houkuttaa siis niin paljon. Haluaisin sinne jollekin ruoka&viini matkalle, mutta en haluaisi säätää itse paikkojen löytämisen kanssa. Pitäisi saada joku valmispaketti, jossa joku asiantuntija olisi shortannut ne parhaimmat paikat valmiiksi. Olen niin monella viinitilalla elämäni aikana käynyt, että ei jaksa mitään ihan perusjuttuja enää katsoa tai jossain viinikaupassa rampata. Mutta siis just nuo alkuviinit ym. kiinnostaa!

    • Johanna V.

      Kiitos kommentoinnista, meillä oli vähän samaa ongelmaa tuon viinitilamatkailun kanssa. Päädyimme ottamaan omatoimisesti yhteyttä noihin Tbilisissä sijaitseviin valmistamoihin ja sitä kautta saatiin niissä aivan mahtavat ja syvälliset kierrokset. Turistikierrokset Viatorin/Tripadvisorin kanssa ovat melkein poikkeuksetta hieman ylimalkaisempia, mutta yllätyttiin retkipäivän sisällöstä todella positiivisesti, koska pääsimme hyviin keskusteluihin viinintekijöiden kanssa. Oppaalla ei siinä suhteessa ollut paljon virkaa, paitsi kääntävänä osapuolena. Georgiassa viininteko ei ole sitä perinteistä perushuttua, joten mekin opittiin paljon, vaikka viinitietoutta löytyy taustalta ihan kiitettävästi!

  • Espanjaan

    Kylläpä ehdit kokea paljon ja kertoa siitä kattavasti. Vaikka en ole pätkääkään viinifriikki, tämä oli silti hyvin mielenkiintoinen postaus, koska siinä oli paljon asiaa, jota oli kiinnostavaa lukea. Kiitos!

    • Johanna V.

      Kiitos kommentista! Oikein mukava kuulla, että postaus ei tuntunut tylsältä, vaikka viineistä ei olisikaan niin kiinnostunut 🙂

  • Saija

    Olette ehtineet käydä todella monella viinitilalla. Itsellä Georgia on vielä To do -listalla ja toivoisinkin pääseväni sinne etenkin nauttimaan laskettelusta, viinistä ja ruuasta.
    Palaan postaukseesi, kun liput ovat hankittuna✌️

    • Johanna V.

      Kyllähän me ehdittiin tosiaan paikkaan jos toiseenkin muutaman päivän aikana 😀 Laskettelukeskukset ovat tuolla kyllä suosittuja, erityisesti opas intoili Svanetian alueesta ja piti sitä maailman kauneimpana paikkana, joten siellä voisi viettää viinin- ja ruuantäytteisen lasketteluloman 🙂

  • Johanna | Good Ride Stories

    Olipa kiva lukea Georgiasta! Söin georgialaista ruokaa elämäni ekaa kertaa pari kuukautta sitten georgialaisessa ravintolassa Kirgisiassa. Ruoka oli niin sairaan hyvää, että päätettiin saman tien, että Georgiaan täytyy päästä! Se olisi myös hyvä maata pitkin matkailu -kohde. Ja jos se kerta on huikea viinimaakin, niin sitä suuremmalla syyllä! Ja sitten täytyy kyllä löytää tollanen supra omallekin kohdalle! 😀

  • Travelloverin Annika

    Olen selvästi tehnyt virheen, kun en Georgiassa lähtenyt viinin perään tiloille! Muutenkin minusta tuntuu, että viinibaarit eivät olisi olleet osana katukuvaa silloin, kun itse olen käynyt. Olisinko muka voinut ne ohittaa?

    Yksi mielenkiintoinen viinikokemus on, jonka haluan jakaa. Päädyimme georgialaiseten lääkärien juhliin ihan vahingossa. Juhlissa juotiin maljoja kaiken aikaa. Viini laitettiin munankuoreen. Sellaista kun ei voi laittaa pöydälle viinin läikkymättä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *